Tarja Saarela-Sormunen
Olen suorittanut Terveydenhuollon Ammattihenkilöasetuksen (1120/2010) mukaisen 3-vuotisen psykoterapiakoulutuksen. Lisäksi olen kasvatustieteen maisteri ja opettaja. Minulla on kattava kokemus työelämästä ja elämän eri kriisitilanteista. Olen toiminut aikuisten, nuorten ja lasten sekä maahanmuuttajien parissa. Urani alkuvaiheessa toimin myös nuorisokodin johtajana ja minulla on kokemusta myös yrittäjyydestä.
Käymämme keskustelut ovat potilastietolain mukaan salassa pidettäviä. Kaikki asiakastiedot käsitellään huolellisesti ja luottamuksella. Koska palvelu ei kuulu Kelan korvauspiiriin, asiakaskertomuksissa ei ole henkilön tunnistamiseen tai jäljittämiseen riittäviä tietoja, eikä henkilötunnusta kerätä missään vaiheessa.
Vastaanotollani käy kaiken ikäisiä ja eri lähtökohdissa olevia ihmisiä eri puolilta Suomea, pääalueina Tuusula, Järvenpää, Kerava, Helsinki, Vantaa, Espoo ja muu pääkaupunkiseutu. Kotoisa vastaanottoni sijaitsee Tuusulassa, kuvankauniin Rantatien varressa.
Tarja Saarela-Sormunen

Olen suorittanut Terveydenhuollon Ammattihenkilöasetuksen (1120/2010) mukaisen 3-vuotisen psykoterapiakoulutuksen. Lisäksi olen kasvatustieteen maisteri ja opettaja. Minulla on kattava kokemus työelämästä ja elämän eri kriisitilanteista. Olen toiminut aikuisten, nuorten ja lasten sekä maahanmuuttajien parissa. Urani alkuvaiheessa toimin myös nuorisokodin johtajana. Minulla on kokemusta myös yrittäjyydestä.